FANDOM


B-Luokka.png

Vesinokkaeläin
Vesinokkaeläin.jpg
Vesinokkaeläin

Pituus (cm)

43-50

Paino (kg)

0,7–2,4

Ravinto

Nivelmadot ja toukat, makean veden katkaravut

Elinaika (a)

10-17

Sairastumisalttius

Luonne

Päivä-/Yöeläin

Yö- ja hämäräeläin

Lisääntyminen

kesäkuu/lokakuu, 1-3 munaa

Vaara (ihmiselle)

Pistos aiheuttaa lamauttavaa kipua, ei tappava.

Heimo

Tuntematon

Vesinokkaeläin (Ornithorhynchus anatinus) on pienikokoinen nisäkäslaji, jota esiintyy Kaakkois-Australiassa ja Tasmaniassa. Neljän nokkasiililajin ohella vesinokkaeläin on yksi viidestä nokkaeläimiin kuuluvasta nisäkäslajista, jotka eivät synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Muiden nokkaeläinten tapaan myös vesinokkaeläimellä on sähköaisti.

Muniva, myrkyllinen, räpyläjalkainen ja ulkomuodoltaan ankannokkaiseksi sekä majavahäntäiseksi kuvailtu nisäkäs on hämmentänyt eurooppalaisia eläintieteilijöitä. Se on yksi harvoista myrkyllisistä nisäkkäistä: vesinokkaeläinuroksella on takajalassaan kannus, joka levittää ihmiselle kovaa kipua aiheuttavaa myrkkyä.

Lajin löytyminen ja nimi Muokkaa

Eurooppalaiset löysivät vesinokkaeläimen 1798. Shaw antoi löytyneelle eläimelle nimeksi Platypus anatinus. Platypus on latinaa, mutta se on johdettu kreikan sanoista "platys"; litteä, leveä ja "pous"; jalka.

Johann Blumenbach käytti vuonna 1800 julkaistussa teoksessaan lajista nimeä Ornithorhynchus paradoxus. Myöhemmin lajin viralliseksi nimeksi hyväksyttiin kuitenkin etusijaperiaatteen mukaisesti Ornithorhynchus anatinus. Ornithorhynchus on johdettu kreikan sanasta "ornithorhynkhos", joka tarkoittaa "linnun nokkaa", ja latinan sana anatinus tarkoittaa "ankan tapaista".

Piirteet Muokkaa

Rakenne Muokkaa

Vesinokkaeläimen ruumis ja leveä, litteä häntä ovat tuuhean, ruskean turkin peitossa. Turkki on erittäin tiheä, ja siinä on 600–900 karvaa neliömillimetriä kohti. Tiivis, kahdesta kerroksesta muodostuva turkki vangitsee eristävän ilmakerroksen, joka pitää eläimen lämpimänä.
Vesinokkaeläimen häntä toimii rasvavarastona. Vesinokkaeläimellä on suuri, ulkonäöltään ankan nokkaa muistuttava kuono. Vaikka kuonoa kutsutaan yleisesti nokaksi, se ei ole kuitenkaan sarveisainepeitteinen uloke kuten linnuilla, vaan herkkätuntoinen nahkapintainen aistinelin.

Vesinokkaeläin on yksi monista räpyläjalkaisista veteen sopeutuneista nisäkkäistä. Räpylärakenne on selvempi etujaloissa, ja vesinokkaeläin taittelee ne kokoon kävellessään maalla. Sieraimet sijaitsevat kuonon yläpinnalla ja silmät ja korvat kuonon takana olevassa syvennyksessä, joka on uidessa kiinni. Kun vesinokkaeläimiä on häiritty, niiden on kuultu murisevan hiljaa. Vankeudessa eläviltä yksilöiltä on kirjattu ylös useita muita ääntelyitä.

Istukkanisäkkäiden tavallinen ruumiinlämpötila on 38 °C, mutta vesinokkaeläimen ruumiinlämpötila on keskimäärin 31–32 °C. Verrattaessa ruumiinmassaltaan saman kokoisiin istukallisiin nisäkkäisiin huomataan vesinokkaeläimen aineenvaihdunnan ja hengitysnopeuden olevan hitaampia. Vesinokkaeläimen paino vaihtelee huomattavasti, 0,7–2,4 kg, ja urokset ovat selvästi naaraita isompia. Urosten keskipituus on 50 cm, naaraiden 43 cm. Eri alueilla elävien yksilöiden koko vaihtelee, mutta erot eivät näytä noudattavan ilmastollista vaihtelua.

Vesinokkaeläin kannus.jpg

Uros levittää myrkkyä takajalkansa kantaluun kannuksella.

Nykyisten vesinokkaeläinten nuorilla yksilöillä on sekä ylä- että alaleuassaan kolme hammasta, jotka ne menettävät ennen synnyinpesästä poistumistaan tai juuri sen jälkeen. Täysikasvuisilla yksilöillä on hampaiden tilalla voimakkaasti sarveistunutta kudosta. Vesinokkaeläimen leuan rakenne poikkeaa muista nisäkkäistä: koko alaleuanluun pituudelta kulkee alaleuanvaltimon ja kolmoishermon sisältävä ylikasvanut käytävä ja leuan keskellä on nystyrä. Myös leukaa avaava lihas on erilainen. Korvan ulkoinen aukko sijaitsee kuitenkin leuan juuressa. Vesinokkaeläimellä on olkapäiden ympäristössä ylimääräisiä luita, joita ei ole muilla nisäkkäillä, ja sen hartiavyö muistuttaa matelijoiden rakennetta. Sen kävelytyyli on matelijamainen, eli jalat ovat sen kävellessä ruumiin sivulla eivätkä alla. Vesinokkaeläinurosten kivekset sijaitsevat kehon sisäpuolella lähellä munuaisia: ne eivät siis missään vaiheessa laskeudu kehon ulkopuolelle. Lintujen ja matelijoiden tapaan vesinokkaeläimellä on yhteissuoli.

Myrkky Muokkaa

Vesinokkaeläinuroksilla on nilkoissaan kannukset, jotka tuottavat lajille ominaista myrkkyseosta, joka sisältää ainakin 19 eri ainesosaa. Vesinokkaeläimen myrkky on kehittynyt itsenäisesti erillään matelijoiden myrkyn kehityksestä. Myrkkyä ei erity ympäri vuoden vaan ainoastaan vesinokkaeläinten pariutumisaikaan. Myrkkyä tuottavat rauhaset ovat kehittyneet hikirauhasista ja sijaitsevat uroksen takaraajojen polven ja jalkaterän välissä. Munuaisenmuotoiset rauhaset liittyvät molemmissa takajaloissa ohutseinäisellä tiehyillä kantaluun kannukseen.
Naarasvesinokkaeläimillä on nokkasiilien tapaan kehittymättömät kannusnuput, jotka katoavat ennen ensimmäisen elinvuoden loppua. Naarailla ei ole toimivia myrkkyrauhasia.

Myrkky on pienemmille eläimille tappavaa, mutta sen teho ei riitä ihmisen tappamiseen. Myrkyn aiheuttama kipu on kuitenkin niin tuskallinen, että uhri voi lamaantua eivätkä tavalliset kipulääkkeet riitä. Haavaa ympäröivä alue turpoaa nopeasti, ja turvotus leviää asteittain koko raajaan. Tapaustutkimusten perusteella on huomattu kivun kehittyvän pitkäkestoiseksi hyperalgesiaksi, joka voi jatkua päiviä tai jopa kuukausia.

Sähköaisti Muokkaa

Vesinokkaeläin käyttää nokkaansa aistimiseen.
Nokkaeläimet ovat ainoita nisäkkäitä, joilla tiedetään olevan sähköaisti. Ne paikantavat saaliinsa tarkkailemalla lihassupistusten tuottamia sähkökenttiä. Vesinokkaeläimen sähköaisti on kaikista nokkaeläimistä kehittynein. Sähköreseptorit sijaitsevat nokan iholla kuonosta häntää kohti suuntautuvissa riveissä, kun taas kosketusta aistivat mekanoreseptorit levittäytyvät tasaisesti koko nokan alueelle. Aivokuoren sähköaistista vastaava alue sijaitsee sen tuntoa käsittelevällä alueella, ja jotkin aivokuoren solut vastaanottavat syötettä sekä sähköreseptoreilta että mekanoreseptoreilta, mikä viittaa sähkö- ja tuntoaistien läheiseen yhteyteen.

Vesinokkaeläin kykenee:

  • Mahdollisesti vertailemalla signaalin voimakkuuden eroja sähköreseptoreillaan
  • Päättelemään sähkönlähteen suunnan

Tämä on syynä eläimen tyypilliseen pään sivulta sivulle tapahtuvaan liikkeeseen sen saalistaessa. Eläin osaa arvioida saaliin liikkuessa sen etäisyyden.

Vesinokkaeläin hankkii ravintoa kaivamalla nokallaan joenpohjaa. Sähköreseptoreita se saattaa tässä tilanteessa käyttää myös elollisten ja elottomien kohteiden erottamiseksi toisistaan, kun mekanoreseptorit saavat jatkuvasti ärsykkeitä. Kun saalis tulee häirityksi, sen lihakset tuottavat supistuessaan pienen määrän sähkövirtauksia, jotka vesinokkaeläin aistii.

Levinneisyys ja elintavat Muokkaa

Vesinokkaeläin elää pääasiallisesti maalla, mutta viettää suuren osan elinkaarestaan vedessä. Vesinokkaeläin asuttaa pieniä jokia ja puroja laajalla alueella Tasmanian kylmiltä ylängöiltä ja Australian Alpeilta Queenslandin rannikon aina trooppisiin sademetsiin ja pohjoiseen Cape Yorkin niemimaan juurelle asti. Sisämaasta se on kadonnut kokonaan lukuun ottamatta Kangaroo Islandia, jonne se on palautusistutettu.

Vankeudessa elävät vesinokkaeläimet ovat saavuttaneet 17 vuoden iän ja vapaudessa on tavattu 11-vuotiaita yksilöitä. Vapaudessa elävien aikuisten yksilöiden kuolleisuus lienee pieni.
Sen luonnollisiin saalistajiin kuuluvat käärmeet, vesirotat, varaanit ja kotkat. Vesinokkaeläintä pidetään pääasiallisesti yö- ja hämäräeläimenä, mutta jotkin yksilöt voivat olla aktiivisia myös päiväsaikaan, varsinkin kun taivas on pilvessä. Sen elinalue muodostuu joista ja ranta-alueista, joilla on sekä sen saaliseläimiä ruoanlähteeksi että rantapengertä, johon se voi kaivaa lepo- ja pesimäkoloja. Sen liikkumasäde voi olla seitsemän kilometriä ja uroksen reviiri ulottuu 3–4 naaraan reviirille.

Vesinokkaeläin on erinomainen uimari, ja se viettää pitkiä aikoja vedessä ruokaa etsimässä. Uivan vesinokkaeläimen erottaa muista Australian nisäkkäistä siitä, ettei vesinokkaeläimellä ole näkyviä korvia. Nisäkkäille epätyypillisesti vesinokkaeläin työntää uidessa itseään etujalkojen vuorottelevalla soutuliikkeellä. Vaikka vesinokkaeläimen kaikissa jaloissa on räpylät, se ei käytä työntöliikkeessä takajalkoja, vaan pitää ne ruumista vasten ja käyttää niitä ja häntää ohjaamiseen.
Vesinokkaeläin on tasalämpöinen ja ylläpitää ruumiinlämpönsä, joka on useimpia nisäkkäitä matalampi 32 °C, jopa saalistaessaan tuntikaupalla vedessä, jonka lämpötila on alle 5 °C.

Sukellukset kestävät tavallisesti puolisen minuuttia, joskus pitempäänkin. Harvoin ne kuitenkaan ylittävät arvioitua happea käyttävän ja ilman happea tapahtuvan sukelluksen välistä 40 sekunnin rajaa. Sukellusten välillä pinnalla käytetty palautumisaika on yleensä 10–20 sekuntia. Vesinokkaeläin on lihansyöjä: Sen ravintoon kuuluvat nivelmadot ja toukat, makean veden katkaravut. Se kuljettaa saaliinsa poskipusseissa pinnalle syömistä varten. Vesinokkaeläimen täytyy syödä päivittäin 20 prosenttia omasta painostaan. Siksi sillä kuluu 12 tuntia vuorokaudessa ruoan etsimiseen. Kun vesinokkaeläin ei ole vedessä, se vetäytyy lepokoloon, joka sijaitsee lähellä joentörmää hieman veden pinnan yläpuolella. Lepokolo on lyhyt ja suora, poikkileikkaukseltaan soikea, ja usein juurivyyhdin alla piilossa.

Lisääntyminen Muokkaa

Lajilla on yksi kiima-aika, joka paikallisesta vaihtelusta riippuen sijoittuu kesäkuun ja lokakuun välille. Naaraat saavuttavat pariutumisiän toisena elinvuonaan, ja niiden tiedetään lisääntyneen vielä yli yhdeksänvuotiaana.

Kiima-ajan ulkopuolella vesinokkaeläin elää yksinkertaisessa maakolossa, jonka suuaukko sijaitsee noin 30 cm vedenpinnan yläpuolella. Parittelun jälkeen naaras rakentaa syvemmän, yksityiskohtaisemman pesän, joka saattaa olla 20 metriä pitkä ja tukittu matkan varrelle sijoitetuilla tulpilla. Tulppien tarkoitus voi olla pesän suojeleminen nousevalta vedeltä tai saalistajilta, tai ne saattavat toimia pesän kosteuden ja lämpötilan säätelijöinä.
Uros ei ota osaa jälkikasvun kasvatukseen, vaan vetäytyy takaisin ympärivuotiseen pesäänsä. Naaras pehmittää pesän pohjaa kuolleilla, taitelluilla, kosteilla lehdillä ja kerää tunnelin loppupäähän pudonneita lehtiä ja kaisloja pahnoiksi. Naaras kuljettaa nämä tarvikkeet pesäänsä työntämällä ne kiertyneen häntänsä alle.

Vesinokkaeläinnaaraalla on munasarjapari, joista kuitenkin vain toinen toimii. Se laskee 1–3 (yleensä kaksi) pientä, nahkeaa, matelijoiden munia muistuttavaa ja pituudeltaan noin 15–18 millimetristä munaa, jotka ovat muodoltaan hieman linnunmunia pyöreämpiä. Munat kehittyvät kohdussa noin 28 päivää. Munittuaan naaras käpertyy munien ympärille ja hautoo niitä 10 päivää.

Hautomisaika jakautuu kolmeen osaan: Aluksi alkio on ravinnonsaannin osalta riippuvainen ruskuaispussista, koska sillä ei vielä ole toimivia elimiä. Kehittyessään alkio kuluttaa pussin pois. Toisen jakson aikana kehittyvät varpaat, ja viimeisellä jaksolla ilmestyy munahammas.

Vastakuoriutuneet poikaset ovat vain 15 millimetrin pituisia, haavoittuvaisia, sokeita ja karvattomia, ja ne saavat ravintonsa emon maidosta. Vaikka vesinokkaeläimellä on maitorauhaset, ei sillä kuitenkaan ole nisiä. Maito erittyy ihon huokosista. Emon vatsassa on uurteita, joista poikaset voivat latkia niihin kertynyttä maitoa. Kuoriutumisen jälkeen emo imettää poikasia 3–4 kuukautta. Hautomisen ja vieroituksen aikana emo poistuu aluksi pesästä vain hyvin lyhyiksi ajoiksi hakemaan ruokaa. Poistuessaan se rakentaa koko pesän pituudelta useita ohuesta maakerroksesta koostuvia tulppia. Emon työntyessä takaisin pesään tulpat kuivattavat emon turkin, ja näin pesä pysyy kuivana. Noin viiden viikon kuluttua emo alkaa viettää enemmän aikaa poissa poikastensa luota, ja poikaset poistuvat pesästä noin neljän kuukauden kuluttua.


Eläimet

Nisäkkäät:
Susi (Koira) - Tiikeri (Kissa) - Karhu - Fretti - Pandakarhu - Hamsteri (Venäjänkääpiöhamsteri) - Vesinokkaeläin - Koala - Virtahepo - Kettu - Saukko - Kani - Kesyrotta - Murmeli - Sinivalas

Matelijat:
Parta-agama -- Kilpikonna -- Vaskitsa -- Sisilisko

Linnut:
Keisaripingviini - Kuningaspingviini - Kalliotöyhtöpingviini - Kultatöyhtöpingviini - Snaressaartenpingviini - Macquarienpingviini - Pystytöyhtöpingviini - Vuonopingviini - Pohjoisenkalliotöyhtöpingviini

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki